Kyllä tämä kirja on oikeastaan todella surullinen isälapsi-tarina. Kun isä (Jörn Donner) kuitenkin tunnustaa lapsensa Oton ja lapsi saa joskus käydä isän uuden uuden perheen luona, eikä edes tunnesidettä ole, on se vaan todella surullista. Miten JD voikaan olla niin tunneköyhä isä! Mistä näitä tämmöisiä isiä tulee ja kehittyy? Ei hän ainut ole.  Vaikka miehellä oli ehkä vähän älyäkin, mutta ei yhtään viisautta, niin olisi hän voinut edes jonkun inhimillisen puolen itsestään tuoda joskus  esiin. Mennä vaikka ainoan tyttärensä hautajaisiin. Suuri kulttuuripersoonako? En ehkä ihan liian korkealle jalustalle häntä nostaisi, mutta eräänlainen työnarkomaani kuitenkin. - Yritin joskus lukea hänen kirjojaan, mm Isä ja poika, Mammutti, Maamme-kirjaa, mutta en vaan jaksanut. Jotain elokuvaa olen katsonut vaivautuneena, mutta ainut on hänen tuottamansa ja I. Bergmannin ohjaama Fanny ja Aleksander, jota voi kehua. Mielestäni JD oli aika omahyväinen ja hänen itsetuntemuksensa oli tosi heikko. Hän oli mielestään paras tai parempi kuin muut, mutta miksi se näkyi niin läpi? Jo se leuan asento.  Hänen tv-esiintymisensä oli epämieluista, provosoivaa, kiroilua, liioittelua, kaikkitietävää, kerrassaan joskus jopa ällöttävää ja tietysti tarkoituksella. Muutaman kerran törmäsin häneen Hgissä, ja teki mieli kommentoida jostain, mutta hänhän oli niin luotaantyöntävä. Tuntui, että hän eli vain pelkästään julkisuutta varten, eikä läheisiään varten. No, maailma on aina ollut täynnä kummallisia ihmisiä. Rauha hänen sielulleen. Kai hän joskus sentään yritti olla ihmisiksi? Läheiset sen tietävät?

Varsin suorasukaista tekstiä on ruotsalaisen OGn teksti isästään ja kaikesta muustakin. Varmaan osin liioiteltuakin - tarkoituksella, kuten isänsä puheet ja tekstit. Hieman suututtaa nuo hänen kirjoittamansa  stereotypiat suomalaisista ja ruotsalaisista. Kai meidät suomalaiset sota on vammauttanut, hyvähän se on sieltä Ruotsista ampua meitä! Meidän ansiostahan Ruotsin kansantalous voi hyvin.  Mutta koronasodan Ruotsi on nyt hävinnyt ylimielisyydessään ja omahyväisyydessään. Onhan se hyvä kehittyä siellä meidän rintaman takana mallimaaksi, kun sodat eivät ole verottaneet, eikä Venäjä ahdistellut. Suomen historia on vähän toista kuin Ruotsin, mutta olemme kuitenkin pärjänneet. Meillä ihminen on tärkeämpi kuin talous. Emme ole voittaneet Oscareita, emme jääkiekkokultaa niin usien, emme Euroviisuja, mutta onhan meitä paljon vähemmän. Kyllä ruotslaiset ovat vaan enemmän omahyväisiä kuin me viisaat ja vaatimattomat suomalaiset. -  Jörn Donner ei kyllä ole mielestäni kunnon esimerkillinen suomalainen, vaan sekoitus saksalaisuutta ja suomenruotsalaisuutta. Ehkä nuo kovat piirteet hänessä ovat sitä saksalaista perua. Mutta OGn pitäisi antaa nyt isänsä levätä haudassa ja nauttia viimeinkin ihan omasta elämästään ilman rasittavaa isäänsä. Ymmärrän kyllä täysin nämä patoutuneet pahan olon tunteet nuorella miehellä isäänsä kohtaan, joka ei ollut koskaan oikea isä. Pahinta, mitä voi lapselleen sanoa, on mitätöidä täysin hänet. Toivottavasti hän pärjää elämässään, hyvin hän kirjoittaa, paremmin kuin isänsä.