maanantai, 17. heinäkuu 2017

Jenni Haukio: Katso pohjoista taivasta

Hienoa, että runoilija Jenni Haukio on tehnyt suuren työn ja kerännyt mittavan upean ja merkittävän kokoelman suomalaisten runouden huippuja satavuotiaan Suomen kunniaksi tai lahjaksi meille kaikille suomalaisille. Tätä kirjaa on runouden ystävän ilo lukea. Tämän kirjan voisi kääntää myös englanniksi tai ruotsiksi.

Kuuluin aikoinaan Elävien runoilijoiden klubiin, kun lapset olivat pieniä, enkä muuta ehtinyt tai jaksanut lukea kuin runoja. Lukuintoni oli silloinkin kova ja kirjastosta kannoin lukuisat runokirjat. Siinä tuli tutustuttua useaan hienoon runoilijaan. Olen itse yrittänyt kirjoittaa runoja, mutten onnistu siinä koskaan kuten runoja hienosti kirjoittava sisarukseni. Suvussamme onkin eräs kuuluisa suomalainen runoilija. Taito se on sekin ilmaista asioita sanoilla, eikä se kaikilta onnistu. Niin on myös taidemaalauksen tai säveltämisen kanssa. Runojen avulla ajatusmaailma laajenee ja ymmärtää toisen tai jopa oman sielun säveltä paremmin. Monet suomalaiset runot Jenni Haukion kirjassa saavat kyynelet silmiin, niin kauniita ne ovat. Oi, mikä ihanuuksien ihmeiden runokirja! Kiitos Jenni Haukio!

perjantai, 12. toukokuu 2017

Lukemattomia ja luettuja kirjoja

Kevät on kiireistä aikaa. Luen kyllä koko ajan, mutta kirjojen analysointiin ei tahdo riittää aikaa. Viime aikoina olen lukenut taas kaikenlaista, mm KO Knausgårdin Kevät, Sirpa Kähkösen Tankkien kesä - kuvaus Kuopiosta, Carold Shieldsin Ruohonvihreää. Ja paras oli tietysti Kevät. Luen myös Zadie Smithin kirjoja, ovathan ne erikoisia. Välillä kannan kirjastosta vinon pinon kirjoja ja sitten en vain ehdi kuitenkaan niitä lukea. Mutta kuvittelen ehtiväni lukemaan, mutta kun aikaa ei ole enempää kuin on!

Kevät oli lyhyen ajan kuvaus, kun isi-parka joutuu olemaan yksin 3 kk:n ikäisen vauvan kanssa. Hän ajaa läheiseen kaupunkiin hakemaan äitiä mielisairaalasta. Kaikea tapahtuu ja kaikkea sattuu matkalla. Knausgård on kyllä taitava kirjoittaja, jonka tekstit ovat riipaisevia. Välillä itkettää ja välillä naurattaa kirjan sivuja ahmiessa. - Ei ole ollut helppoa olla Linda-puolisollakaan kirjailijaliitossa. Tiettävästi he erosivat ja en ihmettele, kaksi herkkää taiteilijaa ja lauma lapsia. Ei se ainakaan helppoa ole voinut olla. Mutta pitäiskö elämän helppoa ollakaan?

maanantai, 13. helmikuu 2017

Miika Nousiainen: Juurihoito

Miika Nousiainen on hauska ja sanavalmis esiintyjä tv:n suosikkiohjelmassani Pitääkö olla huolissaan. Juurihoito ei ole yhtä hauska kirja kuin Miika-kirjailija on tuossa ohjelmassa. Tai onhan siinä jonkinlaista huumoria, jos ottaa huomioon, millaista sukua siinä kuvataan. Juurihoito porautuu suvun vaiettuihin salaisuuksiin, joita alkaa paljastua niin paljon, että enempää tuskin olisi mahdollista ainakaan tosielämässä. Tosielämässä sukusalaisuudet yleensä paljastuvat aina jostakin kautta, mutta eivät varmaan tuolla kuvatulla tavalla. Sekava sukudraama on toisaalta hauska ja toisaalta surullinen. Itsestäni oli hauskinta lukea junamatka- ja vierailukuvaus itäisellä Joensuu-Lieksa alueella, kun ihmiset ovat tosiaan yleensä noin hauskoja ja puheliaita. Mutta eivät kaikki ole yhtä puheliaita ja ulospäinsuuntautuneita. Tuppisuitakin löytyy. Hyvä niin, erilaisuus pitää hyväksyä. Itse olen varmaan ainakin vanhempana se hölöttäjä-mummo, joka kertoo heti kaiken itsestään, jos tulen karjalaiseen äitiini. Surut ja ilot tulevat hyvin esille ainakin vanhalla äidilläni. Puhuminen on parasta terapiaa, jollekin kirjoittaminen.

Päähenkilöillä (Esko ja Pekka) on kadonnut isä, joka on ollut nuoruudessaan aika levoton persoona ja siksi hänellä on lapsia useamman naisen kanssa eri paikoissa maailmaa. Isähän se on silti tärkeä isä, vaikka onkin aika repsukka ja romanien jälkeläinen. Siinähän sitä riittää selvitettävää. Sukusalaisuuksia on kaikissa suvuissa, asioita, joista ei yleensä puhuta. Joka suvussa on mustia lampaita ja hävettäviä tyyppejä. Harvassa suvussa on vain  puhtaita pulmusia. Mutta nämä sisarukset ovat enemmänkin innoissaan löytäessään kadoneet sukulaisensa. Hauskinta oli veljen toteamus, että on se kiva kun sukulaisia, vaikka niitä saa välillä hävetä. Niinhän se on, parampi hävettäviä sukulaisia, kuin ei ollenkaan. Mutta suvun voivat korvata hyvät ystävätkin, jos suvun kanssa ei tule toimeen.

Jos jotain arvosteltavaa on tässä kirjassa, niin itse en pidä kirjoitustyylistä, jossa on hyvin paljon lyhyitä lauseita. Harvoin puhekielessäkään käytetään koko ajan lyhyitä lauseita, vai käyttääkö nuoriso ilmaisussaan lyhyempiä lauserakenteita. Voi olla, jos tyyli onkin aikansa tuote, joka näkyy myös kirjoittamisessa.

Juurihoito on hyvä kirja myös siksi, että tulee ajateltua, miten niitä hampaitaan oikein hoitaa. Peseekö tarpeeksi usein, käyttääkö hammaslankaa. Niin ja mitä syö. Viimeksi hammaslääkärissä käydessäni hammaslääkärini sanoi, että sähköhammasharjalla saa puhtaammat hampaat.  Onkin aikomus ostaa se vekotin.

Olisi kiva tietää, matkusti Miika Nousiainen paikkoihin, joista hän kirjoittaa. Itä-Suomi, Thaimaa ja Australia?

 

keskiviikko, 25. tammikuu 2017

Karl Ove Knausgårdin Talvi ja Syksy

Luin ensin Talvi-kirjan novellit. Talvi-kirjan tarinat ovat mukavaa luettavaa talvellla, vaikka talvi onkin Ruotsin Skånessa aika erilainen kuin Suomessa, varsinkin täällä pohjoisessa. Ruotsalaisetkin osaavat hössätä talvesta, kun tulee runsas lumisade, koulut suljetaan, elämä lähes pysähtyy. Norjalaista se naurattaa ja ihmetyttää. K.O.K. osaa nähdä kaiken ympärillään eri tavoin kuin tavallinen taapertaja. Joka asiasta löytyy ihmeteltävää. Jokainen asia kummeksuttaa tätä suurta kulkijaa. Kyllä kirjailijan sielunelämä tulee tutuksi näissä pohdinnoissa ja tarinoissa.  Kaikki tarinat eivät kyllä minuun kolahda. Toiset ovat parempia kuin toiset, mutta ei ole helppo kirjoittaa arkisista asioista, kun ne ovat itsestään selviä. Outo tunne, kun joku kirjoittaa kaiken todella itselleen tapahtuneen omine tuntemuksineen, ihan kuin hänestä tulisi tuttuakin tutumpi ihminen. Eihän kukaan sukulainenkaan tai naapuri, ystävä tai tuttu kerro itsestään näin paljon itsestään ja ajatuksistaan. Siinä hänen kirjojensa suosion salaisuus varmaan onkin.

Talvi-kirjan tarinat ovat mielestäni parempia ja hauskempia kuin Syksy-kirjan. Liikuttavia ovat mietelmät, kun vielä syntymätön lapsi saa isän pohtimaan elämää ja sen mielekkyyttä. Monet tuntemukset ovat tuttuja kenelle vain vanhemmalle. Nämä tarinat ovat jopa hauskoja, kuten joulupukkijuttu tai talvisaappaat. Sotku on taas tarina, joka on aika totta lapsiperheissä tai kenellä vaan, jolla on liikaa tavaraa.

lauantai, 29. lokakuu 2016

Karl-Ove Knausgård: Taisteluni 1- 6 kirjat

Enpä ole aikoihin taas lukenut näin sujuvasti kirjoitettua kirjasarjaa. Tämä yhden ihmisen ja samalla tällä hetkellä Norjan tunnetuimman kirjailijan (ehkä pohjoismaiden tunnetuin ja puhutuin) kuvaus elämästään on huikea suoritus. Se rehellisyys, mikä kirjoissa on, on harvinaista. Hän kirjoittaa kaiken rohkeasti  elämästään. Eli kaiken sen minkä muistaa, mutta....varmaan osa tarinoista on värittynyt, niinhän muistotkin muuttuvat. Itse en muistaisi keskustelujen vuorosanoja noin tarkkaan, mutta ehkä monet sanat palautuvat, kun niitä alkaa käydä läpi ja muistella mielessään. Vai kirjoittiko hän jo nuorena paljon muistiin? Nuoruuden ongelmat ovat keskeinen asia kaikissa kirjoissa, kysymykset siitä, mitä tekee tulevaisuudessa, pohdinnat ja vaikeat seurustelusuhteet, minäkuva, ongelmia ja ongelmia. Jatkuvaa tupakanpolttoa (liikaa kuvattu, kun en itse polta) tai tottuuhan siihenkin ja viinanjuontia (voi noita norjalaisia ja varsinkin nuoria). Sitähän se on nuorena, itsensä etsimistä koko ajan. Kokemuksia, joskus iloisia asioita ja suuria pettymyksiä, joita  hänelle kertyy paljon. Nuoruus ja tyhmyys! Ja tosiaan se alkoholin käyttö, miten usein muisti menee - huh! Ihme, ettei sattunut pahemmin. Katumiset töppöilyistä, epätoivo, surkuttelu. Ovatko norjalaiset, varsinkin pohjoisen pienissä kylissä kuvatut tosiaan noin hurjaa sakkia, kun heitä kuvataan kirjassa?!  Juomiset ja ilonpito ovat aika paksua tavaraa. Karl Ovehan oli nuorena vuoden sijaisopettajana jossain pohjoisen pienessä kalastajakylän pahasessa.

Teokset ovat kirjoittajalle olleet varmaankin suurta terapiaa, koska hänen isä-suhteensa oli tosi rankka. Veli sai vielä kovemman kohtelun. Isä oli pelottava tyranni ja alkoholisoitui yli neljäkymppisenä.  Mutta äiti oli lempeä keskustelija ja tuki sekä turva pojilla. Isä oli oikea ilkimysten kunkku ja vielä salaa eli äiti ei tosiaan kai tiennyt, millainen hän oli, kun äiti oli töissä useimmiten iltaisin. Isä kun pääsi koulusta aiemmin kotiin. Isän puoleinen suku ei kai enää ole suuremmin väleissä kirjailijan kanssa. Totuus isästä ja  isän vanhemmista on siksi kovaa tekstiä, että tuntuu pahalta, mutta kyllä se traumauttaa lapsen ja nuoren. K.O.K kertoikin, miten usein hän vain itki ja herkisteli. Pelkotilat alkavat jo lapsena, eikä itsetuntoa ole. Tarinat polveilevat eri kirjoissa, läpi käydään lapsuus, kouluajat, lukioajat, opiskeluajat, työssäkäynnit, ensimmäiset pitkät seurustelut, rakastumiset, avioliitot. - Joku ihmetteli, miten omasta elämästään voi kirjoittaa noin paljon. En ihmettele yhtään, kun itse olen kirjoittanut koko elämäni ajan noin 30 päiväkirjaa eli kaiken minkä olen jaksanut ja ehtinyt kirjoittaa elämästäni. Siitäkin syntyisi aika pitkä kirjasarja!

Tämä kirja on lukemisen arvoinen kaikille, joilla on poikalapsia, ongelmaisia puolisoita. kaikille, jotka tekevät työtä lasten, nuorten, erityisesti poikien kanssa. Joilla on nuoria, jotka etsivät elämäänsä, eivät tiedä mitä opiskelevat. Tärkeä kirja myös nuorille ja heidän vanhemmilleen.

I. osa; kertomus alkaa nykyhetkestä, jossa lapsiperhe elää arkeaan lasten kanssa. Välillä palataan menneisyyteen, isäsuhteeseen, lapsuuteen ja nuoruuteen, mutta sujuvasti. Kauheinta on kuvaus alkoholisti-isän jättämästä sotkusta talossa, jossa hän eli viimeiset vuotensa vanhan äitinsä kanssa. Mummikin on hieman alkoholisoitunut ja tarvitsee hoitopaikan. Poikaparat joutvat näkemään isänsä jättämän sotkun ja kaaoksen, siivoamaan kaiken sen sen. Hurja kuvaus, koska en ole ennen törmännyt moiseen sotkuun! Hautajaisten valmistetelu on surutyötä, joka on vaan käytävä läpi. Vaikka isään ei ole ollut suhdetta aikoihin, ikävä on kuitenkin kova. Surussa on mukana häpeääkin. Hienoa on maisemien ja ympäristön tarkka kuvaus, joka lumoaa lukijansa.

2. osa: nuoruus, rakastuminen, perheen perustaminen ja koko ajan menneisyys kulkee mukana. On siinä ollut kestämistä henkilöillä, joita on kuvattu kirjassa. Ei ihme, jos oikeusjuttu oli tulossa. Tietääkseni isän veli Gunnar uhkasi oikeujututlla, mutta ei ryhtynyt siihen.

3. osa: lapsuusmuistot, kouluajat, ihastumiset, isän kovat kuritus, velisuhde ja kaverit. Osa tarinoista on varmaan värittynyt, kuten jokaisella joka muistelee lapsuuttaan ja nuoruuttaan, mutta kirjahan onkin romaani.

4. osa: koulun loputtua pohjoiseen opettajan sijaiseksi, siellä ihastumiset oppilaaseen, tyttöystävät, kesätyöpaikka, nuoruuden tuskaa. Huh-huh.

5. osa :opiskelijaelämää Bergenissä, veljien välirikko, ensimmäinen avioliitto, esikoisteos, kirjailijan tuskaa, isän kuolema, tuntuu, että elämä on vain tuskaa

6. osa: aika paksu kirja Taisteluni sarjan viimeinen osa on eli n 1210 sivua. Olen alkupäässä kirjaa ja koukuttavaa ja välillä uuvuttavaa lukemista on riittänyt. Tunteiden myllerrystä, kun sarjan eka osa ilmestyy ja isän veli Gunnar uhkailee oikeudenkäynnillä. Jaloissa pyörivät kolme lasta. Ei ole helppoa kirjailijan elämä, kun vaimo sairastaa vielä kaksisuuntaista häiriötä eikä jaksa aina osallistua lasten hoitoon.  Harvinaisen tarkka kuvaus vaimon sairastumisesta ja parantumisesta. - Luettuani koko kirjan, harpoin yli Hitleri-osuuden, koska inhoan Hitleriä. En vain pysty lukemaan hänen analysointiaan. Neljäskin lapsi tulee myöhemmin maailmaan - erohan siitä sitten taitaa myöhemmin seurata, mitä lehtien uutisiin on uskominen. Siitäkin varmaan kirjailija tekee kirjan.

Välillä olen keventänyt luku-urakkaani ja lukenut KOK:n uusimpia kirjoja, Syksy ja Kevät. Ihanan hauskoja pieniä novelleja kuukauden jokaiselle päivälle. - Kaiken kaikkiaan, aika jysäyttävä lukukokemus! Jotain suomalaista kirjailijassa on, rehellisyys ja aitous. Miksi pitäisi peitellä ikäviä kokemuksia? Vai pitäisikö sittenkin? Voin kuvitella, miten rankka kokemus kirja-sarja on ollut itselleen kirjoittajalle ja lähipiirille. Onhan se sitä lukijallekin.  Kirjallisuuden tosi-tv:tä parhaimmillaan tai pahimmillaan! Kaikki eivät tähän pysty. Kalle Päätalon kuvaukset omasta elämästään ovat toista maata, vaikka niitäkin kuvauksia kertyi 39 kirjaa.

 

  • All Right Reserved