keskiviikko, 31. heinäkuu 2019

Kesäajan kirjoja

Kesä on niin täynnä tapahtumia ja menoja, että alkavat olla vähissä hetket, kun tartun kirjaan. Viime aikoina olen tosiaan lukenut kirjaston (Elibs) e-kirjoja, viimeisin oli Mark Mansonin: Kuinka olla piittaamatta pas...kaan - nurinkurinen opas hyvään elämään. Aika verraton elämäntapakirja, miten pitäisi olla välittämättä vähemmän ilkeistä ihmisistä ja ikvävistä tapahtumista, mutta kuitenkin me kaikki välitämme. Mutta kaikesta voi selvitä oikealla asenteella ja lähes kaikki ongelmat ovat ratkaistavissa. Jokiselle meistä sattuu ja tapahtuu surullisia ja hyvinkin ikäviä, inhottavia juttuja, mutta pitäisi muistaa ja huomata, miten paljon elämässä on hyvää. Hyville asiollehan se elämämme pääosin rakentuu. Miksi antaa ikävien asioiden hallita elämäänsä. Se menestyy ja pärjää, joka ei liikoja murehdi. Jos on jotain ikävää tapahtunut, siihen ei kannata takertua. Omalla asenteella voi vaikuttaa paljon siihen, mitä elämässä tapahtuu ja miten ihmisten kanssa tulee toimeen. Kirjoittaja kertoo paljon omakohtaisia kokemuksia, mm sen miten innostui opiskelusta ja mikä siihen oli sysäys. Elämäänsä voi elää joko puolivaloilla tai täysillä valoilla. - Juuri katsoin Oopperajuhlien Lepakon Savonlinnassa. Sen opetus oli; jos et nauti elämästä, et osaa elää. Muutenhan koko operetti on täyttä hömpää ja iloittelua, shamppanjan juomista, krapulaa, ihmissuhdesotkuja yms, jota ei tavallinen elämä ole.

Muita e-kirjoja, joita olen kirjaston sähköisen palvelun kautta lukenut, on kova hittikirja Thomas Eriksonin: Idiootit ympärilläni. Siinähän jaotellaan ihmiset eri kategoriohin neljän värin mukaan yhden johtajan kertomuksen ja kuvailun perusteella. Olemmehan erilaisia, toinen suuttuu helposti, toinen ei, mutta jokaisessa on lisäksi omat persoonalliset piirteensä. Mielestäni tässäkin kirjassa sorrutaan liikaa yleistämiseen. Kukaan ei ole selkeästi punainen tai keltainen, tai sininen tai vihreä. Itseäni on vaikea määrittää, mikä olisin, ehkä kelta-puna-sini-vihreä!  Välillä jokaisesta voi tuntua, että kaikki ovat idiootteja ympärilläni, mutta välillä tuntuu, että olen itse suuri idiootti! Toisallta tuo kirja on vaarallinen, jos sen lukee vaikkpa johtaja, joka alkaa asenoitua työntekijöihinsä tuon kirjan mukaan. Mutta rikkaushan se on, että olemme erilaisia. Suurin ongelma on se, miten tulemme keskenämme toimeen työpaikoilla, suvun kanssa, naapurien kanssa, ystävien kanssa! Aiemmin talvella luin kirjan äänikirjana ja nyt sitten vielä kirjana. Äänikirjat eivät kyllä minulle sovi, siihen ei löydy aikaa.

Sukellus valoon: Mikko Paasi ja uskomaton pelastusoperaatio oli todella vaikuttava kirja. Yhden nuoren ihmisen elämän tarina, jonka yksi onneton tapahtuma sai sekaisin. Toisaalta se tapahtuma aiheutti sen, että Mikko teki ja tekee edelleen työtä, jolla auttaa ihmisiä vaikeissa onnettomuuksissa ympäri maailmaa. Hieno kuvaus eletystä elämästä ja jänittävä, kun viimein saadaan luolapojat elävänä ulos luolasta.

 

 

 

maanantai, 29. huhtikuu 2019

Kirjoja ja E-kirjoja

Viime aikoina olen opetellut lukemaan sähköisiä kirjoja. Niissä on vain yksi vika; vaikka yritän säätää näytön kirkkautta, saan päänsärkyä, koska olen ns toivoton migreenityyppi. Lukisin mielelläni enemmänkin sähköisiä kirjoja, mutta ne vain käyvät silmiini. Joten kyllä perinteinen kirja sopii minunlaiselle migreeni-ihmiselle. Viimeksi luin Markus Kajon kirjaa Tandem-kentauri eli Kettusen jo mones kirja, joka on helppo lukea vaikkapa matkalla, kun jutut ovat lyhyitä, eikä lukeminen käy niin paljon silmiin. - Kajon huumoria eivät taida kaikki ymmärtää, mutta itse ymmärrän tuollaisen 60 v. ihmisen mualiman menon ihmettelyä. Ja onhan hän hieman perillä meidän itäsuomalaisten huumorintajusta, kun on asunut pitkään Joensuussa. Kajo on hieman samaa sarjaa kuin Mielensä pahoittajan kirjoittaja. Kummallista, kun nuo mualimanmenon ihmettelijät ovat useimmiten miehiä, koska on meitä naisiakin, jotka taivastelemme tätä nykymenoa!  Itse keksisin tosi pitkän listan asioita, joita ihmettelen suuresti  joka päivä. Taidan olla kohta samanlainen, kuin 90-vuotias äitini, jonka kanssa parannamme lähes joka päivä maailmaa puhelimessa!!  - Mutta huumori keventää paljon elämää ja sen ihmettelyä, kunhan vain rauha pysyy maassa ja ruoka pöydässä ja katto pään päällä ja auto kunnossa ja terveys hyvänä!

Seuraava sähköinen kirja on jo menossa ja se on  Helena Liikanen-Regnerin Mon amour. Onhan meissä eroa paljonkin, suomalaisissa ja ranskalaisissa pariskunnissa ja perheissä. Helena Liikanen on asunut Ranskassa pitkään, myös Amerikassa ja Suomessa. Miehensä hän tapasi Tahkolla ja heillä on nyt kaksi lasta.  Vertauskohtia ja kulttuurieroja on helppo nähdä useissa paikoissa asuessaan. Tällä hetkellä perhe näyttäisi asuvan Washingtonissa upeista kukkakuvista Intagramissa päätellen. chez_helena on sivuston nimi, jota voi kadehtien katsella, kun kevät on siellä aika paljon pitemmällä. Helena Liikasen isä on Erkki Liikanen, savolaislähtöinen poliitikko ja entinen Suomen Pankin johtaja.

Sähköisiä kirjoja pystyn lukemaan, kun luen vain lyhyen aikaa kerralla. Jos luen vaikkapa tunnin saan jo päänsärkyä!

tiistai, 2. huhtikuu 2019

Erkka Mykkänen: Something not good

No, pitihän se tämäkin nuorison opiskelijaelämän kuvaus lukea, kun olin itsekin joskus nuori opiskelija 1970-luvulla Helsingissä! Ja nuapurin poeka vielä kirjoitti tämän kirjan. Hmmm...täti tässä hieman ihmettelee mualiman menoa. Muuttunut on, on on on. Tuo kuvaus eräästä kasvukipuisesta nuoren pojan elämästä on oikeastaan hyvä, mutta. Täti ei oikein ymmärrä kirosanojen määrää, joita on joka sivulla, eikä tuota englannin sanojen määrää. Voe voe, mihin onkaan suomen kielemme menossa. Mitenhän sitä puhutaan 100 vuoden päästä. Kaikkia kieliä sekaisin ja ollaan ihan sekaisin kaikesta, viinasta, huumeista, lääkkeistä ja elämästä. Ja sitten tuota seksiä ja panemista, sitäkin on on on, mutta eihän sitä enää tässä iässä sillä tavalla edes enää ajattele. Mutta enpä olisi itse nuorena kuvaillut seksiseikkailujani, kyllä se kasvatus oli silloin toista. Ja kiroilua harrastivat vain työmiehet ja kylän juopot! Mutta maailma muuttuu ja sivistys vain lisääntyy!?

Taisi olla tuo oma nuoruus kohtuullisen helppoa, vaikka maalaistyttönä Hgissä opiskelinkin. Paitsi joku kerran huomautti, että ei ymmärrä, kun puhun savoa.... en ole kyllä savolainen, vaan karjalainen. Se vähän ihmetytti ja suututti! - Kerran tyttöjen kanssa juotiin Ostrobotnialla niin monta juomaa kokeeksi, kuin kestettiin, muistaakseni pääsin kuuten lonkeroon ja läksin kotiin. Tuli huono olo. Päätin, ettei alkoholi ole minua varten, juovun elämästä muutenkin! - Helsinkiin sopeutuminen ei alussa ollut helppoa, kun tuli maalta. Mutta aikansa sielläkin eleli ja onneksi pääsi pois pienempiin ympyröihin.

Nuoriso ei löydä tänäpäivänä paikkaansa. Pitää heilua ensin ympäri maapalloa, Aasiassa, Ameriikassa, Euroopassa, Berliinissä ehdottomasti, kun kaikki muutkin. Ja Siperian junassa pitää olla, vaikka se on niin tylsää....ja on kauhea ripulikin vielä.  Itse kävin vain Tukholmassa ja Lapissa nuorena. Lomilla mentiin kotiin oman perheen ja mummin tai tädin luo. Nuorena meillä oli selkeät suunnat, ensin koulu, sitten opiskelut ja ammatti, työhön. Naimisiin, heti kun sopiva uhri sattui kohdalle ja sitten lapset. Siinä se oli, hyvä ohje elämään. Turha liikaa haahuilla elämässä. Mutta ollaahan me erilaisia, niin ja elämän mahdollisuudet on tänään niin monet. Oli minullakin yksi kämppäkaveri, joka opiskeli ja opiskeli yliopistolla historiaa, tosi pitkään. Sitten se päätti kuitenkin mennä lihatiskille töihin. Kai hän löysi sieltä onnensa.

Mutta ihan ok kirja, vähän liian lyhyt minulle, olisi nyt tarina jatkunut sieltä Ameriikan keskeltä korvesta, mitä sitten, joko löytyi onni ja tasapaino? Vai tuleeko jatkoa...ootellaan. Onhan se mukavan elämän kuvaus tietysti tylsää ja tavallista. Kun on ongelmia, riittää paremmin tarinaa.  Hyviä kirjailijoita tarvitaan aina ja aiheitahan maailmassa riittää. Onnea Erkka!

tiistai, 12. maaliskuu 2019

Kirjoja tabletilta

Nyt kun olen ollut pakkolevossa polveni takia jo kaksi kuukautta, ovat kirjaston sähköiset kirjatkin tulleet tutuiksi. Kirjaston suosituimpia kirjoja on koko ajan Thomas Erksonin  Idiootit keskuudessamme. Se olisi mukava lukea, jos vain saisin sen. Kuka nyt ei tuntisi muita idiooteiksi, niin ja itseään viisaammaksi kuin muut? Itse kyllä tunnen olevani täysi idiootti monen monta kertaa, mutta niinhän ne muutkin ovat! Mutta ihmisten erilaisuushan se rikkaus juuri onkin elämässä.

Luin Jasmin Darekin, amerikkalaisen kirjallisuuden proffan kirjan Iranilainen tytär, joka on kuin kauhukertomus naisten elämästä Iranissa. Tarina alkaa siitä, kun kirjoittajan äiti Lili  kertoo ensin oman äitinsä tarinaa ja sitten omaansa, jota tytär ei tiedä. Siihen tarinaan kuuluu tietysti nuorena Teheranissa pakkoliitto ja kauhea aviomies ja lapsi. En pysty käsittämään sitä kulttuuria yhtään, niin kauhea on ollut nuorten naisten asema. Kirjassa kerrotaan myös Iranin shaahin uudistamispyrkimyksistä ja vallankumouksesta. - Taitaa se naisten asema olla muslimimaissa edellenkin aika huono verrattuna meidän suomalaisten naisten asemaan. Miten ihmeessä naiset alistuvatkaan tuollaiseen kohteluun uskonnon varjolla?

Nyt luen Liisa Simolan kirjaa Sweet Manhattan, joka kuvaa 1970-80-luvun elämää New Yorkissa. Kohtaamisia ja haastatteluja  tunnettujen tähtien kanssa, joista moni on jo kuollut, kuten Andy Warhol. Aika hurjaa on ollut meno sen ajan diskoissa ja menopaikoissa!

lauantai, 23. helmikuu 2019

Karl Ove Knausgård: Poissa päiväjärjestyksestä - Ute ur världen

Nyt kun sairasteluni vain jatkuu ja jatkuu hoitovirheen takia, on aikaa lukea. Tilasin kirjastosta ensimmäisen kerran sähköisen kirjan kahdeksi viikoksi. Tuttua Knausgårdia, kirjallisuuden rock-tähteä. Alussa sähköisen kirjan lukeminen tabletilta aiheutti minulle päänsärkyä, koska olen aito migreeni-tyyppi. Huomasin, ettei sitä voi lukea liian kauan, pitää pitää useammin pausseja. Ja silmä näköjään tottuu vähitellen. Ehkä tabletin valoisuutta pitää säätää himmeämmäksi lukiessa. Mutta kyllä oikea kirja on kirja.

Kirjan kirjoittaja on ollut nuori (alle 30) kirjoittaessaan kirjan. Kokemukset ovat osaksi totta, mutta todennäköisesti rakkaustarina nuoreen oppilaaseen on keksitty. Ensin tarina sijaisopettajana kaukana periferiassa pohjoisessa. Sitten tulee omien vanhempien tarina ja sitten vielä kuvitteellinen ja osin omakohtainen pohdiskelva mielikuvitusosa. Kokemukset ovat osin aika rankkoja ja kirja on kuin menneisyyden oksennus. Vanhempien tarina on surullinen. Omat mielikuvitustarinat nuorena herkkänä erilasena nuorena, kun ihminen etsii itseään ja luulee toisten ajattelevan sitä tai tätä. Ja kun ei tunne kuuluvansa mihinkään joukkoon, on aina ulkopuolinen.  Voihan menneisyys olla aikamoinen painolasti monelle ihmiselle, jos siitä ei pääse eroon ajatuksissaan.  Monella tapaa kirja on tyypillistä Knausgårdia.  Oikeassa kirjassa sivujakin on lähes 759, mutta tabletilla hieman vähemmän, yli 500. Luulen, että kirja on ollut nuorelle kirjoittajalleen eräänlainen terapiakirja, niin kuin useimmat omakohtaiset kirjat ovatkin. Mutta loppukohtaus olikin yllättävä. Jotenkin toivoisi, että siihen tulisi joskus jatkoa. Nythän tästä kirjasta tehdään kuulema elokuvakin!

 

  • All Right Reserved