maanantai, 1. kesäkuu 2020

Otto Gabrielson: Rikkaruoho

Kyllä tämä kirja on oikeastaan todella surullinen isälapsi-tarina. Kun isä (Jörn Donner) kuitenkin tunnustaa lapsensa Oton ja lapsi saa joskus käydä isän uuden uuden perheen luona, eikä edes tunnesidettä ole, on se vaan todella surullista. Miten JD voikaan olla niin tunneköyhä isä! Mistä näitä tämmöisiä isiä tulee ja kehittyy? Ei hän ainut ole.  Vaikka miehellä oli ehkä vähän älyäkin, mutta ei yhtään viisautta, niin olisi hän voinut edes jonkun inhimillisen puolen itsestään tuoda joskus  esiin. Mennä vaikka ainoan tyttärensä hautajaisiin. Suuri kulttuuripersoonako? En ehkä ihan liian korkealle jalustalle häntä nostaisi, mutta eräänlainen työnarkomaani kuitenkin. - Yritin joskus lukea hänen kirjojaan, mm Isä ja poika, Mammutti, Maamme-kirjaa, mutta en vaan jaksanut. Jotain elokuvaa olen katsonut vaivautuneena, mutta ainut on hänen tuottamansa ja I. Bergmannin ohjaama Fanny ja Aleksander, jota voi kehua. Mielestäni JD oli aika omahyväinen ja hänen itsetuntemuksensa oli tosi heikko. Hän oli mielestään paras tai parempi kuin muut, mutta miksi se näkyi niin läpi? Jo se leuan asento.  Hänen tv-esiintymisensä oli epämieluista, provosoivaa, kiroilua, liioittelua, kaikkitietävää, kerrassaan joskus jopa ällöttävää ja tietysti tarkoituksella. Muutaman kerran törmäsin häneen Hgissä, ja teki mieli kommentoida jostain, mutta hänhän oli niin luotaantyöntävä. Tuntui, että hän eli vain pelkästään julkisuutta varten, eikä läheisiään varten. No, maailma on aina ollut täynnä kummallisia ihmisiä. Rauha hänen sielulleen. Kai hän joskus sentään yritti olla ihmisiksi? Läheiset sen tietävät?

Varsin suorasukaista tekstiä on ruotsalaisen OGn teksti isästään ja kaikesta muustakin. Varmaan osin liioiteltuakin - tarkoituksella, kuten isänsä puheet ja tekstit. Hieman suututtaa nuo hänen kirjoittamansa  stereotypiat suomalaisista ja ruotsalaisista. Kai meidät suomalaiset sota on vammauttanut, hyvähän se on sieltä Ruotsista ampua meitä! Meidän ansiostahan Ruotsin kansantalous voi hyvin.  Mutta koronasodan Ruotsi on nyt hävinnyt ylimielisyydessään ja omahyväisyydessään. Onhan se hyvä kehittyä siellä meidän rintaman takana mallimaaksi, kun sodat eivät ole verottaneet, eikä Venäjä ahdistellut. Suomen historia on vähän toista kuin Ruotsin, mutta olemme kuitenkin pärjänneet. Meillä ihminen on tärkeämpi kuin talous. Emme ole voittaneet Oscareita, emme jääkiekkokultaa niin usien, emme Euroviisuja, mutta onhan meitä paljon vähemmän. Kyllä ruotslaiset ovat vaan enemmän omahyväisiä kuin me viisaat ja vaatimattomat suomalaiset. -  Jörn Donner ei kyllä ole mielestäni kunnon esimerkillinen suomalainen, vaan sekoitus saksalaisuutta ja suomenruotsalaisuutta. Ehkä nuo kovat piirteet hänessä ovat sitä saksalaista perua. Mutta OGn pitäisi antaa nyt isänsä levätä haudassa ja nauttia viimeinkin ihan omasta elämästään ilman rasittavaa isäänsä. Ymmärrän kyllä täysin nämä patoutuneet pahan olon tunteet nuorella miehellä isäänsä kohtaan, joka ei ollut koskaan oikea isä. Pahinta, mitä voi lapselleen sanoa, on mitätöidä täysin hänet. Toivottavasti hän pärjää elämässään, hyvin hän kirjoittaa, paremmin kuin isänsä.

keskiviikko, 15. huhtikuu 2020

Paul Auster: 4321

Sain tämän kirjan vuosi sitten lahjaksi ja olen jo lukemassa nyt sitä toista kertaa, koska se on "hitaasti luettavaa tyyppiä". Sinänsä aika mielenkiintoista, kun olin kertonut saman idean puolisolleni muutama vuosi sitten, että pitäisipä kirjoittaa kirja monesta eri elämän vaihtoehdoista, miten oma elämä olisi saattanut mennä tai jonkun toisen kohdalle, kun kohtalo puuttuu peliin tietyssä vaiheessa elämää. Usein tätä mietinkin, kun ajattelee omia elämänsä polkuja tai sitten jonkun toisen elämää. Kai voi sanoa, että kohtalo tai valinnat määräävät, minne kunkin ihmisen polut johtavat elämässä. Kuka sattuu kohdalle, kuka on koulukaveri, opettaja, sukulainen, työkaveri, opiskelukaveri, työpaikka. Moniin asioihin ei voi vain itse aina vaikuttaa, koska asiat vain menevät niin kuin ne menevät. Joku sanoisi, että kohtalo määrää, mutta itse en näe asioita aivan niin. Toinen sattuu olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan, toinen onkin väärässä paikassa. Jokaisesta sosioekonomisesta asemasta voi päätyä ihan minne vain ainakin Suomessa. Moni asia riippuu omasta tahdosta.

Paul Auster on kirjoittanut oikeastaan neljä kirjaa yhteen kirjaan, joka on paksu. Minulle olisi riittänyt kaksikin vaihtoehtoa ja Amerikan historiaa samalla. Kirja on siksi minusta erityisen kiinnostava, koska oma ukkini meni Amerikkaan vuosisadan alaussa, kuten kirjan alussa suvun ensimmäiset maahanmuuttajat. Ukkini elämästäkin saisi aikamoisen kirjan, tosin joutuisin käyttämään siihen aika paljon mielikuvitusta, koska muistan vain pienen osan hänen tarinoistaan. Hän oli eri puolilla Amerikkaa nelisen vuotta ja palasi kotimaahansa, haaveili uudellen menosta ja banaatilan perustamisesta Floridaan. Laiva ei vain ottanut suomalaisia sillä kertaa, kun hän yritti paluuta. Mutta miten tosin hänen elämänsä kuviot olisivat menneet, jos hän olisi palannut Amerikkaan?

Austerin kirjan tapahtumat sijoittuvat New Yorkiin ja yhteen perheeseen ja sukuun. Isä on yrittäjä ja äiti samoin. Poika Archie on ainut lapsi ja hänen näkökulmastaan kirjan tapahtumat ovatkin kirjoitettu. Sinänsä aika mielenkiintoinen formaatti kirjalle, mutta hieman hankala lukea, kun aina pitää muistella tai palata aiempaan lukuun, miten se menikään siinä vaihtoehdossa ne perheen asiat. Lisäksi Auster kirjoittaa aivan liian pitkiä lauseita ja kappaleita, jotka ovat mielestäni huonoa kieltä. Mammuttirakenteet ovat hankalaa ja hengästyttävää  luettavaa, aivan kuin ei saisi sanottavaansa helpommin kerrottua. Ihan kuin lukisi jonkun ihmisen palopuhetta aiheestaan. Välillä joku lause on lähes sivun mittainen, ei hyvää tekstiä minun mielestäni. Ja kaikki ne kirjat, musiikkikappaleet, elokuvat  ja historian tapahtumat, pitääkö ne kaikki "survoa" samaan kirjaan. Jonkinlainen infoähky tässä kirjassa tulee. Mutta niinhän se on elämässäkin nykyisin, ihmiset upotetaan sellaiseen tietotulvaan, ettei sitä voi edes verrata sata vuotta taakse päin elettyyn arkeen.  - Onhan tämä aikamoinen kasvutarina mukana Amerikan nykyhistoriaa aimo annos 1900- luvun alusta lähtien, josta mekin Suomessa tiedämme paljon, ainakin paljon paljon enemmän kuin keskiverto amerikkalaiset Suomen historiasta.

keskiviikko, 31. heinäkuu 2019

Kesäajan kirjoja

Kesä on niin täynnä tapahtumia ja menoja, että alkavat olla vähissä hetket, kun tartun kirjaan. Viime aikoina olen tosiaan lukenut kirjaston (Elibs) e-kirjoja, viimeisin oli Mark Mansonin: Kuinka olla piittaamatta pas...kaan - nurinkurinen opas hyvään elämään. Aika verraton elämäntapakirja, miten pitäisi olla välittämättä vähemmän ilkeistä ihmisistä ja ikvävistä tapahtumista, mutta kuitenkin me kaikki välitämme. Mutta kaikesta voi selvitä oikealla asenteella ja lähes kaikki ongelmat ovat ratkaistavissa. Jokiselle meistä sattuu ja tapahtuu surullisia ja hyvinkin ikäviä, inhottavia juttuja, mutta pitäisi muistaa ja huomata, miten paljon elämässä on hyvää. Hyville asiollehan se elämämme pääosin rakentuu. Miksi antaa ikävien asioiden hallita elämäänsä. Se menestyy ja pärjää, joka ei liikoja murehdi. Jos on jotain ikävää tapahtunut, siihen ei kannata takertua. Omalla asenteella voi vaikuttaa paljon siihen, mitä elämässä tapahtuu ja miten ihmisten kanssa tulee toimeen. Kirjoittaja kertoo paljon omakohtaisia kokemuksia, mm sen miten innostui opiskelusta ja mikä siihen oli sysäys. Elämäänsä voi elää joko puolivaloilla tai täysillä valoilla. - Juuri katsoin Oopperajuhlien Lepakon Savonlinnassa. Sen opetus oli; jos et nauti elämästä, et osaa elää. Muutenhan koko operetti on täyttä hömpää ja iloittelua, shamppanjan juomista, krapulaa, ihmissuhdesotkuja yms, jota ei tavallinen elämä ole.

Muita e-kirjoja, joita olen kirjaston sähköisen palvelun kautta lukenut, on kova hittikirja Thomas Eriksonin: Idiootit ympärilläni. Siinähän jaotellaan ihmiset eri kategoriohin neljän värin mukaan yhden johtajan kertomuksen ja kuvailun perusteella. Olemmehan erilaisia, toinen suuttuu helposti, toinen ei, mutta jokaisessa on lisäksi omat persoonalliset piirteensä. Mielestäni tässäkin kirjassa sorrutaan liikaa yleistämiseen. Kukaan ei ole selkeästi punainen tai keltainen, tai sininen tai vihreä. Itseäni on vaikea määrittää, mikä olisin, ehkä kelta-puna-sini-vihreä!  Välillä jokaisesta voi tuntua, että kaikki ovat idiootteja ympärilläni, mutta välillä tuntuu, että olen itse suuri idiootti! Toisallta tuo kirja on vaarallinen, jos sen lukee vaikkpa johtaja, joka alkaa asenoitua työntekijöihinsä tuon kirjan mukaan. Mutta rikkaushan se on, että olemme erilaisia. Suurin ongelma on se, miten tulemme keskenämme toimeen työpaikoilla, suvun kanssa, naapurien kanssa, ystävien kanssa! Aiemmin talvella luin kirjan äänikirjana ja nyt sitten vielä kirjana. Äänikirjat eivät kyllä minulle sovi, siihen ei löydy aikaa.

Sukellus valoon: Mikko Paasi ja uskomaton pelastusoperaatio oli todella vaikuttava kirja. Yhden nuoren ihmisen elämän tarina, jonka yksi onneton tapahtuma sai sekaisin. Toisaalta se tapahtuma aiheutti sen, että Mikko teki ja tekee edelleen työtä, jolla auttaa ihmisiä vaikeissa onnettomuuksissa ympäri maailmaa. Hieno kuvaus eletystä elämästä ja jänittävä, kun viimein saadaan luolapojat elävänä ulos luolasta.

 

 

 

maanantai, 29. huhtikuu 2019

Kirjoja ja E-kirjoja

Viime aikoina olen opetellut lukemaan sähköisiä kirjoja. Niissä on vain yksi vika; vaikka yritän säätää näytön kirkkautta, saan päänsärkyä, koska olen ns toivoton migreenityyppi. Lukisin mielelläni enemmänkin sähköisiä kirjoja, mutta ne vain käyvät silmiini. Joten kyllä perinteinen kirja sopii minunlaiselle migreeni-ihmiselle. Viimeksi luin Markus Kajon kirjaa Tandem-kentauri eli Kettusen jo mones kirja, joka on helppo lukea vaikkapa matkalla, kun jutut ovat lyhyitä, eikä lukeminen käy niin paljon silmiin. - Kajon huumoria eivät taida kaikki ymmärtää, mutta itse ymmärrän tuollaisen 60 v. ihmisen mualiman menon ihmettelyä. Ja onhan hän hieman perillä meidän itäsuomalaisten huumorintajusta, kun on asunut pitkään Joensuussa. Kajo on hieman samaa sarjaa kuin Mielensä pahoittajan kirjoittaja. Kummallista, kun nuo mualimanmenon ihmettelijät ovat useimmiten miehiä, koska on meitä naisiakin, jotka taivastelemme tätä nykymenoa!  Itse keksisin tosi pitkän listan asioita, joita ihmettelen suuresti  joka päivä. Taidan olla kohta samanlainen, kuin 90-vuotias äitini, jonka kanssa parannamme lähes joka päivä maailmaa puhelimessa!!  - Mutta huumori keventää paljon elämää ja sen ihmettelyä, kunhan vain rauha pysyy maassa ja ruoka pöydässä ja katto pään päällä ja auto kunnossa ja terveys hyvänä!

Seuraava sähköinen kirja on jo menossa ja se on  Helena Liikanen-Regnerin Mon amour. Onhan meissä eroa paljonkin, suomalaisissa ja ranskalaisissa pariskunnissa ja perheissä. Helena Liikanen on asunut Ranskassa pitkään, myös Amerikassa ja Suomessa. Miehensä hän tapasi Tahkolla ja heillä on nyt kaksi lasta.  Vertauskohtia ja kulttuurieroja on helppo nähdä useissa paikoissa asuessaan. Tällä hetkellä perhe näyttäisi asuvan Washingtonissa upeista kukkakuvista Intagramissa päätellen. chez_helena on sivuston nimi, jota voi kadehtien katsella, kun kevät on siellä aika paljon pitemmällä. Helena Liikasen isä on Erkki Liikanen, savolaislähtöinen poliitikko ja entinen Suomen Pankin johtaja.

Sähköisiä kirjoja pystyn lukemaan, kun luen vain lyhyen aikaa kerralla. Jos luen vaikkapa tunnin saan jo päänsärkyä!

tiistai, 2. huhtikuu 2019

Erkka Mykkänen: Something not good

No, pitihän se tämäkin nuorison opiskelijaelämän kuvaus lukea, kun olin itsekin joskus nuori opiskelija 1970-luvulla Helsingissä! Ja nuapurin poeka vielä kirjoitti tämän kirjan. Hmmm...täti tässä hieman ihmettelee mualiman menoa. Muuttunut on, on on on. Tuo kuvaus eräästä kasvukipuisesta nuoren pojan elämästä on oikeastaan hyvä, mutta. Täti ei oikein ymmärrä kirosanojen määrää, joita on joka sivulla, eikä tuota englannin sanojen määrää. Voe voe, mihin onkaan suomen kielemme menossa. Mitenhän sitä puhutaan 100 vuoden päästä. Kaikkia kieliä sekaisin ja ollaan ihan sekaisin kaikesta, viinasta, huumeista, lääkkeistä ja elämästä. Ja sitten tuota seksiä ja panemista, sitäkin on on on, mutta eihän sitä enää tässä iässä sillä tavalla edes enää ajattele. Mutta enpä olisi itse nuorena kuvaillut seksiseikkailujani, kyllä se kasvatus oli silloin toista. Ja kiroilua harrastivat vain työmiehet ja kylän juopot! Mutta maailma muuttuu ja sivistys vain lisääntyy!?

Taisi olla tuo oma nuoruus kohtuullisen helppoa, vaikka maalaistyttönä Hgissä opiskelinkin. Paitsi joku kerran huomautti, että ei ymmärrä, kun puhun savoa.... en ole kyllä savolainen, vaan karjalainen. Se vähän ihmetytti ja suututti! - Kerran tyttöjen kanssa juotiin Ostrobotnialla niin monta juomaa kokeeksi, kuin kestettiin, muistaakseni pääsin kuuten lonkeroon ja läksin kotiin. Tuli huono olo. Päätin, ettei alkoholi ole minua varten, juovun elämästä muutenkin! - Helsinkiin sopeutuminen ei alussa ollut helppoa, kun tuli maalta. Mutta aikansa sielläkin eleli ja onneksi pääsi pois pienempiin ympyröihin.

Nuoriso ei löydä tänäpäivänä paikkaansa. Pitää heilua ensin ympäri maapalloa, Aasiassa, Ameriikassa, Euroopassa, Berliinissä ehdottomasti, kun kaikki muutkin. Ja Siperian junassa pitää olla, vaikka se on niin tylsää....ja on kauhea ripulikin vielä.  Itse kävin vain Tukholmassa ja Lapissa nuorena. Lomilla mentiin kotiin oman perheen ja mummin tai tädin luo. Nuorena meillä oli selkeät suunnat, ensin koulu, sitten opiskelut ja ammatti, työhön. Naimisiin, heti kun sopiva uhri sattui kohdalle ja sitten lapset. Siinä se oli, hyvä ohje elämään. Turha liikaa haahuilla elämässä. Mutta ollaahan me erilaisia, niin ja elämän mahdollisuudet on tänään niin monet. Oli minullakin yksi kämppäkaveri, joka opiskeli ja opiskeli yliopistolla historiaa, tosi pitkään. Sitten se päätti kuitenkin mennä lihatiskille töihin. Kai hän löysi sieltä onnensa.

Mutta ihan ok kirja, vähän liian lyhyt minulle, olisi nyt tarina jatkunut sieltä Ameriikan keskeltä korvesta, mitä sitten, joko löytyi onni ja tasapaino? Vai tuleeko jatkoa...ootellaan. Onhan se mukavan elämän kuvaus tietysti tylsää ja tavallista. Kun on ongelmia, riittää paremmin tarinaa.  Hyviä kirjailijoita tarvitaan aina ja aiheitahan maailmassa riittää. Onnea Erkka!

  • All Right Reserved