Nyt kun sairasteluni vain jatkuu ja jatkuu hoitovirheen takia, on aikaa lukea. Tilasin kirjastosta ensimmäisen kerran sähköisen kirjan kahdeksi viikoksi. Tuttua Knausgårdia, kirjallisuuden rock-tähteä. Alussa sähköisen kirjan lukeminen tabletilta aiheutti minulle päänsärkyä, koska olen aito migreeni-tyyppi. Huomasin, ettei sitä voi lukea liian kauan, pitää pitää useammin pausseja. Ja silmä näköjään tottuu vähitellen. Ehkä tabletin valoisuutta pitää säätää himmeämmäksi lukiessa. Mutta kyllä oikea kirja on kirja.

Kirjan kirjoittaja on ollut nuori (alle 30) kirjoittaessaan kirjan. Kokemukset ovat osaksi totta, mutta todennäköisesti rakkaustarina nuoreen oppilaaseen on keksitty. Ensin tarina sijaisopettajana kaukana periferiassa pohjoisessa. Sitten tulee omien vanhempien tarina ja sitten vielä kuvitteellinen ja osin omakohtainen pohdiskelva mielikuvitusosa. Kokemukset ovat osin aika rankkoja ja kirja on kuin menneisyyden oksennus. Vanhempien tarina on surullinen. Omat mielikuvitustarinat nuorena herkkänä erilasena nuorena, kun ihminen etsii itseään ja luulee toisten ajattelevan sitä tai tätä. Ja kun ei tunne kuuluvansa mihinkään joukkoon, on aina ulkopuolinen.  Voihan menneisyys olla aikamoinen painolasti monelle ihmiselle, jos siitä ei pääse eroon ajatuksissaan.  Monella tapaa kirja on tyypillistä Knausgårdia.  Oikeassa kirjassa sivujakin on lähes 759, mutta tabletilla hieman vähemmän, yli 500. Luulen, että kirja on ollut nuorelle kirjoittajalleen eräänlainen terapiakirja, niin kuin useimmat omakohtaiset kirjat ovatkin. Mutta loppukohtaus olikin yllättävä. Jotenkin toivoisi, että siihen tulisi joskus jatkoa. Nythän tästä kirjasta tehdään kuulema elokuvakin!