Onpas aika järkäle! Tämä kirja koukuttaa kuin aikuisten Harry Potter. Ei ole tosiaankaan mikään lasten satukirja. Päähenkilö Theo on Harryn näköinen, älykäs nuori 13-vuotias, jonka seikkailut alkavat erittäin läheisen ja tärkeän äidin kuoleman jälkeen. Vauhtia, draamaa ja villiä menoa piisaa, eikä tätä 900-sivuista kirjaa malta jättää ainakaan kesken. Mitähän seuraavaksi tapahtuu, on lukiessa pääajatus. Välillä kyllä tuo viinan ja huumeitten kanssa sekoilu alkaa rasittaa aika paljon, mutta ehkäpä niitä on vieläkin pahempia eli niitä, jotka eivät selviä hengissä. Kirjan teemoja ovat Amerikka ja Venäjä, hyvä ja paha, New York ja Las Vegas, viisaus ja tyhmyys, aikuiset ja lapset, rikkaus ja köyhyys, taide ja kirjallisuus, rakkaus ja ystävyys, viina ja huumeet.

Hmm, miksen itse keksinyt näin hyvää juonta ja alkanut kirjoittaa jo nuorena. Kirjan rakenne on mielenkiintoinen. En kyllä olisi silti kirjoittanut huumesekoiluista, ne ovat aika vieraita minulle. Ne ovatkin ainut rasite ja miinus kirjassa, ja niitä on liikaa. Täytyy sanoa, että kirjoittajalla on ainakin mielikuvitusta!  Ja onhan hän saanut ideoita varmaan aika paljon Harry Potterista  ja tuonut ne kirjassaan manhattanilaiseen tosielämään. Loppuosassa tai oikeammin keskellä kirja hieman lässähtää, kuten yleensä käy, kun tarinaa aletaan venyttää. Kai on vaan tuotettu tekstiä ja tekstiä, jotta saadaan aikaan tiiliskivi. Tai kirjailija rakastaa omaa kirjoittamistaan.  Aivan lopussa alkaa taas tapahtua. Arvokas taulu onkin taakka, joka painaa mieltä ja sekoittaa elämää kaikkien muiden murheiden rinnalla. Loppu olikin toisenlainen, kuin kuvittelin. - Mutta huumehölmöilyt varastavat aivan liian suuren osan kirjasta. Tarinan olisi voinut kertoa puolet pienemmässä paketissa! Monta sivua huumehöyryä! Voi raukkaa, en muuta sano. Elämä ei ole helppoa!