Eija Wager on sujuvaa ja hyvää tekstiä tuottava toimittaja, joka aikoinaan raportoi Suomen tv:ssä Italian uutisia. Nyt hän asuu Suomessa. Olen lukenut kaikki hänen kirjansa, nyt viimeksi nämä kaksi. Italia-fanina pidän tietysti siitä, kun hän kertoo paikoista, joissa on tullut itsekin paljon liikuttua. Tunnistan monet italialaisuuden asiat kirjoista. Ihmiset, historian, kulttuurin ja taiteen, jotka kaikki ovat aivan erityisiä. Joskus mietinkin, jos syntyisin uudelleen, haluasin syntyä Italiaan. Vuorten valo on kuvaus ihmisistä ja vuoristoelämän kovuudesta Como-järven rannalla. Lunta on paljon ja väki on saarroksissa. Rankka talvi saa sitten Eija Wagerin uusiin aatoksiin ja hän muuttaa takaisin Suomeen eläimiensä kanssa. Kirjoissa parasta ovatkin eläinkuvaukset. Koira, kissat, lampaat, hanhet, aasit, hevoset ym. Elämä ei ole pelkkää maalasidylliä. Eläimiä sairastuu ja kuolee, ketut nappaavat ateriaksi pihalta paistejaan ja kaikki kärsivät, jopa naapurit ja eläinkaverit. Ei muuttokaan ole helppoa, sielu on Italiassa, mutta kotipaikka ja sukua Suomessa. Mutta Eija Wagerilla on paljon kohtalotovereita. Avioliitto vie ulkomaille, tulee ero ja lapset jäävät toiseen maahan. Jostain syystä ihminen haluaa vanhemmiten palata synnyinjuurilleen. Osa pääsee ja osa ei, ihmiskohtaloita on monenlaisia.

Paluumuuttajan päiväkirja onkin sitten aika erilainen kuin Italian kuvaukset. Kieltämättä se menee hieman tylsäksi vertailuksi Suomen ja Italian erojen välillä. Tottakai maat ovat erilaisia, ei sille voi mitään. Kummassakin maassa on hyvät puolensa. Ilmastot ja ihmiset ovat aika erilaiset. Ongelmia on kummassakin maassa. Kyllä Italiassakin voivat perhe, suku tai naapurit olla riidoissa ja huonoissa väleissä. Idylliä on turha hakea mistään päin maailmaa, aina tulee joku ongelma vastaan. Joskus mietinkin, mikseivät ihmiset ole tyytyväisiä siihen mitä on. Aina haikaillaan jonkun perään, mitä ei ole ja taas petytään. Kirjat luettuani ajattelin, että pitäisi tyytyä vähempään ja oppia olemaan onnellinen vähemmästä.

Eija Wager tuntuu olevan aito kaupunkilainen kuitenkin sen suhteen, ettei ymmärrä metsästystä ja metsästäjiä. Itse maalla kasvaneena tajuan senkin asian, miksi metsästetään. Useimmiten ruuaksi. Harvoin se on hupia. Metsästys on luonnossa liikkumista ja luonnon havainnointia. Ainakin hirviä saa mielestäni jo siksi kaataa, että ne ovat liikenteelle vaaraksi. Sudet ja karhutkaan eivät saa uhmata ihmistä ja varsinkaan lapsia. Niiden vaarallisuutta on hyvä vähätellä etelän horisontista.