Miika Nousiainen on hauska ja sanavalmis esiintyjä tv:n suosikkiohjelmassani Pitääkö olla huolissaan. Juurihoito ei ole yhtä hauska kirja kuin Miika-kirjailija on tuossa ohjelmassa. Tai onhan siinä jonkinlaista huumoria, jos ottaa huomioon, millaista sukua siinä kuvataan. Juurihoito porautuu suvun vaiettuihin salaisuuksiin, joita alkaa paljastua niin paljon, että enempää tuskin olisi mahdollista ainakaan tosielämässä. Tosielämässä sukusalaisuudet yleensä paljastuvat aina jostakin kautta, mutta eivät varmaan tuolla kuvatulla tavalla. Sekava sukudraama on toisaalta hauska ja toisaalta surullinen. Itsestäni oli hauskinta lukea junamatka- ja vierailukuvaus itäisellä Joensuu-Lieksa alueella, kun ihmiset ovat tosiaan yleensä noin hauskoja ja puheliaita. Mutta eivät kaikki ole yhtä puheliaita ja ulospäinsuuntautuneita. Tuppisuitakin löytyy. Hyvä niin, erilaisuus pitää hyväksyä. Itse olen varmaan ainakin vanhempana se hölöttäjä-mummo, joka kertoo heti kaiken itsestään, jos tulen karjalaiseen äitiini. Surut ja ilot tulevat hyvin esille ainakin vanhalla äidilläni. Puhuminen on parasta terapiaa, jollekin kirjoittaminen.

Päähenkilöillä (Esko ja Pekka) on kadonnut isä, joka on ollut nuoruudessaan aika levoton persoona ja siksi hänellä on lapsia useamman naisen kanssa eri paikoissa maailmaa. Isähän se on silti tärkeä isä, vaikka onkin aika repsukka ja romanien jälkeläinen. Siinähän sitä riittää selvitettävää. Sukusalaisuuksia on kaikissa suvuissa, asioita, joista ei yleensä puhuta. Joka suvussa on mustia lampaita ja hävettäviä tyyppejä. Harvassa suvussa on vain  puhtaita pulmusia. Mutta nämä sisarukset ovat enemmänkin innoissaan löytäessään kadoneet sukulaisensa. Hauskinta oli veljen toteamus, että on se kiva kun sukulaisia, vaikka niitä saa välillä hävetä. Niinhän se on, parampi hävettäviä sukulaisia, kuin ei ollenkaan. Mutta suvun voivat korvata hyvät ystävätkin, jos suvun kanssa ei tule toimeen.

Jos jotain arvosteltavaa on tässä kirjassa, niin itse en pidä kirjoitustyylistä, jossa on hyvin paljon lyhyitä lauseita. Harvoin puhekielessäkään käytetään koko ajan lyhyitä lauseita, vai käyttääkö nuoriso ilmaisussaan lyhyempiä lauserakenteita. Voi olla, jos tyyli onkin aikansa tuote, joka näkyy myös kirjoittamisessa.

Juurihoito on hyvä kirja myös siksi, että tulee ajateltua, miten niitä hampaitaan oikein hoitaa. Peseekö tarpeeksi usein, käyttääkö hammaslankaa. Niin ja mitä syö. Viimeksi hammaslääkärissä käydessäni hammaslääkärini sanoi, että sähköhammasharjalla saa puhtaammat hampaat.  Onkin aikomus ostaa se vekotin.

Olisi kiva tietää, matkusti Miika Nousiainen paikkoihin, joista hän kirjoittaa. Itä-Suomi, Thaimaa ja Australia?