Tämä kirja tempaisee mukaansa ainakin, niin vauhdikkaasti sen tarinat etenevät. Onhan sota jännittävää! Norjalainen toimittaja menee kriittiseen aikaan tammikuusta huhtikuuhun 2003 Irakiin raportoimaan Pohjoismaihin sodasta. Amerikkalaiset ovat juuri tulossa maahan pommikoneineen, panssarivaunuineen ja Saddam Hussein on vielä vallassa. Jännittynyt ilmapiiri on kauhea kokemus. Kirjassa on myös suomalainen Teijo, joka oli siellä ihmiskilpenä. Nuori tekniikan opiskelija suojelee Saddamin maailmaa tuntematta hirmuhallitsijaa, kuitenkin tarkoitus oli kai hyvä. Suojelijat asettuvat kilviksi Bagdadissa, siksi ettei siviilejä eli naisia ja lapsia surmattaisi. Tietääkseni 22-vuotias Teijo tuli takaisin ehjänä eli tuli järkiinsä.

En kyllä toisaalta tajua, mikä vetää tuonne kriisipesäkkeisiin raportoimaan ja vielä koko sodan ajan. Raha, kunnianhimo vai jännityksen etsiminen tylsään elämään. Toimittaja raportoi amerikkalaisten pommitusten keskeltä, kuitenkin aina hieman syrjästä. No, kyllä pommitusten keskellä on henki vaarassa. Saahan siinä sädekehän päällensä, kun nuori naisihminen uhmaa sotaa.

Saddam oli oikea pahis-diktaattori, joka ajoi omaa oikeudenmukaista ideologiaansa keinoja kaihtamatta. Oikeudenmukaisuus, sehän on politikkojen muotisana. Hän oli erittäin häikäilemätön johtaja. Lahjoi, tappoi ihmisiä, kidutti ja laittoi pienestäkin sanomisen syystä vankilaan. Oli vallassa pelon ja pelottelun sekä alistamisen avulla. Näitä oikeudenmukaisuutta ajavia oman aatteen sosialisteja on maapallomme pullollaan. Ihmisten kyttääminen oli vainoharhaiselle johtajalle täyttä työtä. Samaa tehdään Pohjois-Koreassa ja Venäjällä tälläkin hetkellä.  Onneksi Saddam kukistui, mutta ongelmat jatkuvat Irakissa vieläkin. Irakilaiset harmittelevat sitä, etteivät itse kyenneet Saddamin kukistamiseen, vaan siihen tarvittiin amerikkalaiset avuksi. Onhan tietysti väärin, että amerikkalaiset menivät öljyn takia Irakiin. Mutta eipä Saddamin hallintokaan pystynyt luomaan normaalia arkea. Kyttäystä joka paikassa, sananvapaus olematon, naisten asema surkea. Mikähän lienee tilanne tänään Bagdadin kaduilla? Saddamista on kuitenkin päästy eroo vihdoin ja viimein.

Kirja on lopussa yhtä sotamössöä. Surmattujen ja loukkaantuneiden kuvaaminen on ällöttävää. Ruumiita lojuu kaduilla, lapset ja naiset huutavat. Miksi, miksi, niin miksi on sotaa? Sitäpä voi tässäkin kysellä. Mutta ongelmapesäkkeitä pallolla riittää. Nyt Ukrainassa, missä seuraavaksi?