No, pitihän se tämäkin nuorison opiskelijaelämän kuvaus lukea, kun olin itsekin joskus nuori opiskelija 1970-luvulla Helsingissä! Ja nuapurin poeka vielä kirjoitti tämän kirjan. Hmmm...täti tässä hieman ihmettelee mualiman menoa. Muuttunut on, on on on. Tuo kuvaus eräästä kasvukipuisesta nuoren pojan elämästä on oikeastaan hyvä, mutta. Täti ei oikein ymmärrä kirosanojen määrää, joita on joka sivulla, eikä tuota englannin sanojen määrää. Voe voe, mihin onkaan suomen kielemme menossa. Mitenhän sitä puhutaan 100 vuoden päästä. Kaikkia kieliä sekaisin ja ollaan ihan sekaisin kaikesta, viinasta, huumeista, lääkkeistä ja elämästä. Ja sitten tuota seksiä ja panemista, sitäkin on on on, mutta eihän sitä enää tässä iässä sillä tavalla edes enää ajattele. Mutta enpä olisi itse nuorena kuvaillut seksiseikkailujani, kyllä se kasvatus oli silloin toista. Ja kiroilua harrastivat vain työmiehet ja kylän juopot! Mutta maailma muuttuu ja sivistys vain lisääntyy!?

Taisi olla tuo oma nuoruus kohtuullisen helppoa, vaikka maalaistyttönä Hgissä opiskelinkin. Paitsi joku kerran huomautti, että ei ymmärrä, kun puhun savoa.... en ole kyllä savolainen, vaan karjalainen. Se vähän ihmetytti ja suututti! - Kerran tyttöjen kanssa juotiin Ostrobotnialla niin monta juomaa kokeeksi, kuin kestettiin, muistaakseni pääsin kuuten lonkeroon ja läksin kotiin. Tuli huono olo. Päätin, ettei alkoholi ole minua varten, juovun elämästä muutenkin! - Helsinkiin sopeutuminen ei alussa ollut helppoa, kun tuli maalta. Mutta aikansa sielläkin eleli ja onneksi pääsi pois pienempiin ympyröihin.

Nuoriso ei löydä tänäpäivänä paikkaansa. Pitää heilua ensin ympäri maapalloa, Aasiassa, Ameriikassa, Euroopassa, Berliinissä ehdottomasti, kun kaikki muutkin. Ja Siperian junassa pitää olla, vaikka se on niin tylsää....ja on kauhea ripulikin vielä.  Itse kävin vain Tukholmassa ja Lapissa nuorena. Lomilla mentiin kotiin oman perheen ja mummin tai tädin luo. Nuorena meillä oli selkeät suunnat, ensin koulu, sitten opiskelut ja ammatti, työhön. Naimisiin, heti kun sopiva uhri sattui kohdalle ja sitten lapset. Siinä se oli, hyvä ohje elämään. Turha liikaa haahuilla elämässä. Mutta ollaahan me erilaisia, niin ja elämän mahdollisuudet on tänään niin monet. Oli minullakin yksi kämppäkaveri, joka opiskeli ja opiskeli yliopistolla historiaa, tosi pitkään. Sitten se päätti kuitenkin mennä lihatiskille töihin. Kai hän löysi sieltä onnensa.

Mutta ihan ok kirja, vähän liian lyhyt minulle, olisi nyt tarina jatkunut sieltä Ameriikan keskeltä korvesta, mitä sitten, joko löytyi onni ja tasapaino? Vai tuleeko jatkoa...ootellaan. Onhan se mukavan elämän kuvaus tietysti tylsää ja tavallista. Kun on ongelmia, riittää paremmin tarinaa.  Hyviä kirjailijoita tarvitaan aina ja aiheitahan maailmassa riittää. Onnea Erkka!