Enpä ole aikoihin taas lukenut näin sujuvasti kirjoitettua kirjasarjaa. Tämä yhden ihmisen ja samalla tällä hetkellä Norjan tunnetuimman kirjailijan (ehkä pohjoismaiden tunnetuin ja puhutuin) kuvaus elämästään on huikea suoritus. Se rehellisyys, mikä kirjoissa on, on harvinaista. Hän kirjoittaa kaiken rohkeasti  elämästään. Eli kaiken sen minkä muistaa, mutta....varmaan osa tarinoista on värittynyt, niinhän muistotkin muuttuvat. Itse en muistaisi keskustelujen vuorosanoja noin tarkkaan, mutta ehkä monet sanat palautuvat, kun niitä alkaa käydä läpi ja muistella mielessään. Vai kirjoittiko hän jo nuorena paljon muistiin? Nuoruuden ongelmat ovat keskeinen asia kaikissa kirjoissa, kysymykset siitä, mitä tekee tulevaisuudessa, pohdinnat ja vaikeat seurustelusuhteet, minäkuva, ongelmia ja ongelmia. Jatkuvaa tupakanpolttoa (liikaa kuvattu, kun en itse polta) tai tottuuhan siihenkin ja viinanjuontia (voi noita norjalaisia ja varsinkin nuoria). Sitähän se on nuorena, itsensä etsimistä koko ajan. Kokemuksia, joskus iloisia asioita ja suuria pettymyksiä, joita  hänelle kertyy paljon. Nuoruus ja tyhmyys! Ja tosiaan se alkoholin käyttö, miten usein muisti menee - huh! Ihme, ettei sattunut pahemmin. Katumiset töppöilyistä, epätoivo, surkuttelu. Ovatko norjalaiset, varsinkin pohjoisen pienissä kylissä kuvatut tosiaan noin hurjaa sakkia, kun heitä kuvataan kirjassa?!  Juomiset ja ilonpito ovat aika paksua tavaraa. Karl Ovehan oli nuorena vuoden sijaisopettajana jossain pohjoisen pienessä kalastajakylän pahasessa.

Teokset ovat kirjoittajalle olleet varmaankin suurta terapiaa, koska hänen isä-suhteensa oli tosi rankka. Veli sai vielä kovemman kohtelun. Isä oli pelottava tyranni ja alkoholisoitui yli neljäkymppisenä.  Mutta äiti oli lempeä keskustelija ja tuki sekä turva pojilla. Isä oli oikea ilkimysten kunkku ja vielä salaa eli äiti ei tosiaan kai tiennyt, millainen hän oli, kun äiti oli töissä useimmiten iltaisin. Isä kun pääsi koulusta aiemmin kotiin. Isän puoleinen suku ei kai enää ole suuremmin väleissä kirjailijan kanssa. Totuus isästä ja  isän vanhemmista on siksi kovaa tekstiä, että tuntuu pahalta, mutta kyllä se traumauttaa lapsen ja nuoren. K.O.K kertoikin, miten usein hän vain itki ja herkisteli. Pelkotilat alkavat jo lapsena, eikä itsetuntoa ole. Tarinat polveilevat eri kirjoissa, läpi käydään lapsuus, kouluajat, lukioajat, opiskeluajat, työssäkäynnit, ensimmäiset pitkät seurustelut, rakastumiset, avioliitot. - Joku ihmetteli, miten omasta elämästään voi kirjoittaa noin paljon. En ihmettele yhtään, kun itse olen kirjoittanut koko elämäni ajan noin 30 päiväkirjaa eli kaiken minkä olen jaksanut ja ehtinyt kirjoittaa elämästäni. Siitäkin syntyisi aika pitkä kirjasarja!

Tämä kirja on lukemisen arvoinen kaikille, joilla on poikalapsia, ongelmaisia puolisoita. kaikille, jotka tekevät työtä lasten, nuorten, erityisesti poikien kanssa. Joilla on nuoria, jotka etsivät elämäänsä, eivät tiedä mitä opiskelevat. Tärkeä kirja myös nuorille ja heidän vanhemmilleen.

I. osa; kertomus alkaa nykyhetkestä, jossa lapsiperhe elää arkeaan lasten kanssa. Välillä palataan menneisyyteen, isäsuhteeseen, lapsuuteen ja nuoruuteen, mutta sujuvasti. Kauheinta on kuvaus alkoholisti-isän jättämästä sotkusta talossa, jossa hän eli viimeiset vuotensa vanhan äitinsä kanssa. Mummikin on hieman alkoholisoitunut ja tarvitsee hoitopaikan. Poikaparat joutvat näkemään isänsä jättämän sotkun ja kaaoksen, siivoamaan kaiken sen sen. Hurja kuvaus, koska en ole ennen törmännyt moiseen sotkuun! Hautajaisten valmistetelu on surutyötä, joka on vaan käytävä läpi. Vaikka isään ei ole ollut suhdetta aikoihin, ikävä on kuitenkin kova. Surussa on mukana häpeääkin. Hienoa on maisemien ja ympäristön tarkka kuvaus, joka lumoaa lukijansa.

2. osa: nuoruus, rakastuminen, perheen perustaminen ja koko ajan menneisyys kulkee mukana. On siinä ollut kestämistä henkilöillä, joita on kuvattu kirjassa. Ei ihme, jos oikeusjuttu oli tulossa. Tietääkseni isän veli Gunnar uhkasi oikeujututlla, mutta ei ryhtynyt siihen.

3. osa: lapsuusmuistot, kouluajat, ihastumiset, isän kovat kuritus, velisuhde ja kaverit. Osa tarinoista on varmaan värittynyt, kuten jokaisella joka muistelee lapsuuttaan ja nuoruuttaan, mutta kirjahan onkin romaani.

4. osa: koulun loputtua pohjoiseen opettajan sijaiseksi, siellä ihastumiset oppilaaseen, tyttöystävät, kesätyöpaikka, nuoruuden tuskaa. Huh-huh.

5. osa :opiskelijaelämää Bergenissä, veljien välirikko, ensimmäinen avioliitto, esikoisteos, kirjailijan tuskaa, isän kuolema, tuntuu, että elämä on vain tuskaa

6. osa: aika paksu kirja Taisteluni sarjan viimeinen osa on eli n 1210 sivua. Olen alkupäässä kirjaa ja koukuttavaa ja välillä uuvuttavaa lukemista on riittänyt. Tunteiden myllerrystä, kun sarjan eka osa ilmestyy ja isän veli Gunnar uhkailee oikeudenkäynnillä. Jaloissa pyörivät kolme lasta. Ei ole helppoa kirjailijan elämä, kun vaimo sairastaa vielä kaksisuuntaista häiriötä eikä jaksa aina osallistua lasten hoitoon.  Harvinaisen tarkka kuvaus vaimon sairastumisesta ja parantumisesta. - Luettuani koko kirjan, harpoin yli Hitleri-osuuden, koska inhoan Hitleriä. En vain pysty lukemaan hänen analysointiaan. Neljäskin lapsi tulee myöhemmin maailmaan - erohan siitä sitten taitaa myöhemmin seurata, mitä lehtien uutisiin on uskominen. Siitäkin varmaan kirjailija tekee kirjan.

Välillä olen keventänyt luku-urakkaani ja lukenut KOK:n uusimpia kirjoja, Syksy ja Kevät. Ihanan hauskoja pieniä novelleja kuukauden jokaiselle päivälle. - Kaiken kaikkiaan, aika jysäyttävä lukukokemus! Jotain suomalaista kirjailijassa on, rehellisyys ja aitous. Miksi pitäisi peitellä ikäviä kokemuksia? Vai pitäisikö sittenkin? Voin kuvitella, miten rankka kokemus kirja-sarja on ollut itselleen kirjoittajalle ja lähipiirille. Onhan se sitä lukijallekin.  Kirjallisuuden tosi-tv:tä parhaimmillaan tai pahimmillaan! Kaikki eivät tähän pysty. Kalle Päätalon kuvaukset omasta elämästään ovat toista maata, vaikka niitäkin kuvauksia kertyi 39 kirjaa.